Kertakorotus
Työkyvyttömyyseläkkeen kertakorotus 2010 alkaen
Työeläkelakeja muutettiin vuoden 2005 alusta, niin että alle 56-vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden eläkkeeseen tehdään kertakorotus iästä riippuvalla kertoimella, kun eläkettä on maksettu viisi täyttä kalenterivuotta. Kertakorotuksella turvataan eläkkeen tason säilyminen. Ensimmäisen kerran työkyvyttömyyseläkkeitä korotetaan vuoden 2010 alusta, jolloin lainmuutoksesta on kulunut 5 vuotta. Eläke on kuitenkin voinut jatkua tätäkin kauemmin.
Korotuksen suuruus määräytyy saajan iän mukaan
Kertakorotus tehdään vain kerran ja se määräytyy sen mukaan, minkä ikäinen eläkkeensaaja on korotushetkellä eli korotusvuoden alussa 1. tammikuuta. Korotuksen voi saada aikaisintaan 24-vuotiaana, eikä sitä enää myönnetä, jos eläke alkaa 55 vuoden iän täyttämisvuoden jälkeen.
Täysi korotus on 25 prosenttia eläkkeen määrästä ja sen saa 24–31-vuotias eläkkeensaaja. Sitä vanhempien prosentti pienenee 1,0 prosenttiyksiköllä kutakin ikävuotta kohden niin, että 55-vuotias saa 1,0 prosentin korotuksen. Kertakorotus lasketaan eläkkeen maksussa olevaan määrään ja se nostaa eläkkeen määrää pysyvästi.
Korotusta ei tarvitse itse hakea. Merimieseläkekassa ilmoittaa eläkkeensaajalle ennen vuoden loppua korotuksen ja muuttuneen kokonaiseläkkeen määrän.
Kertakorotus ja perhe-eläke
Työkyvyttömyyseläkkeen lisäksi myös perhe-eläkkeeseen voi saada kertakorotuksen. Jos edunjättäjä oli kuollessaan työkyvyttömyyseläkkeellä, kertakorotus tehdään ajankohtana, jolloin edunjättäjäkin olisi saanut korotuksen, eli seuraavan vuoden alusta, johon mennessä edunjättäjän työkyvyttömyyseläke tai kuntoutustuki olisi jatkunut yhteensä viisi täyttä kalenterivuotta. Korotusprosentti määrätään sen mukaan, mikä edunjättäjän ikä olisi ollut korotusvuonna 1. tammikuuta.
Jos edunjättäjä ei ollut vielä kuollessaan eläkkeellä, kertakorotus lisätään perhe-eläkkeeseen seuraavan vuoden alusta, kun perhe-eläke on jatkunut viiden täyden kalenterivuoden ajan. Korotuksen suuruus riippuu edunjättäjän iästä kertakorotusvuonna 1.tammikuuta.
Korotusta ei tarvitse itse hakea. Merimieseläkekassa ilmoittaa eläkkeensaajalle ennen vuoden loppua korotuksen ja muuttuneen kokonaiseläkkeen määrän.