Ansiotyö osa-aikaeläkkeen rinnalla
Osa-aikaeläke poikkeaa muista eläkemuodoista siinä, että sen saamisen edellytys on osa-aikaisen työskentelyn jatkaminen. Mikäli työ loppuu, loppuu myös eläke. Pitkäkestoinen lomautus voi näin ollen johtaa osa-aikaeläkkeen lakkauttamiseen. Osa-aikatyöstä saa olla yhtäjaksoisesti pois enintään kuusi viikkoa, mihin ei lasketa lomia ja sairausaikoja.
Osa-aikaeläke edellyttää, että osa-aikatyön ansiot ovat 35-70% kokoaikatyön ansioista. Jos ansiot ylittävät 70 %, osa-aikaeläke lakkautetaan. Se lakkautetaan myös jos ansiot jäävät alle 35 % kokoaikatyön ansioista. Jos osa-aikaeläkkeensaajan ansiot muuttuvat olennaisesti osa-aikatyön alkaessa olleesta ansiosta, osa-aikaeläkkeen määrä lasketaan uudelleen.
Eläkkeen karttuminen osa-aikaeläkkeestä
| Tilanne |
Eläkkeen karttuminen |
| Vuonna 1946 ja sitä ennen syntynyt |
Eläkettä karttuu 1,5 % vuodessa kokoaikatyön ja osa-aikatyön palkkojen erotuksesta.
|
| Vuonna 1947 ja sen jälkeen syntynyt |
Eläkettä karttuu 0,75 % vuodessa kokoaikatyön ja osa-aikatyön palkkojen erotuksesta.
|
Vuonna 1947 ja sen jälkeen syntynyt, ja osa-aikaeläke päättyy työkyvyttömyyseläkkeeseen
|
Eläkettä karttuu 1,5 % vuodessa kokoaikatyön ja osa-aikatyön palkkojen erotuksesta.
|
Eläkkeen karttuminen osa-aikatyöstä
| Tilanne |
Eläkkeen karttuminen |
| Vuonna 1946 ja ennen syntynyt |
- MELin erityisten karttumisprosenttien mukaan eläkettä karttuu
2 % vuodessa osa-aikatyön palkasta 65 ikävuoden loppuun.
- 65-vuotiaana osa-aikaeläke muutetaan samansuuruiseksi
vanhuuseläkkeeksi. Eläkettä karttuu 1,6 % vuodessa osa-aikatyön palkasta 68 ikävuoden loppuun.
|
| Vuonna 1947 ja sen jälkeen syntynyt |
- MELin erityisten karttumisprosenttien mukaan eläkettä karttuu
2% vuodessa osa-aikatyön palkasta 63 ikävuoden loppuun ja sen jälkeen 4,5 % vuodessa 68 ikävuoden loppuun.
|