Skip Navigation Links
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Eläke
Kuntoutus
Työhyvinvointi
Vakuutus
Yleistä
Asunnot ja toimitilat
Osa-aikaeläkkeen määrä 

Osa-aikaeläkkeen määrä lasketaan ansiotuloissasi taphtuneen vähentymisen perusteella. Eläkkeen määrä on 50 prosenttia kokoaikatyösi vakiintuneen ansion ja osa-aikatyösi palkan erotuksesta.

Kokoaikatyön vakiintuneella ansiolla tarkoitetaan osa-aikaeläkkeen alkamista edeltävän viiden kalenterivuoden keskimääräistä palkkaasi. Palkkaa laskettaessa huomioidaan kaikkien työeläkelakien mukaiset työansiot.

Osa-aikaeläkkeesi voi olla enintään 75 % siitä työeläkkeestä, joka sinulle on kertynyt osa-aikaeläkkeen alkamiseen mennessä. Tämä ehto voi rajoittaa osa-aikaeläkkeesi määrää, jos olet ollut työelämässä verrattain lyhyen ajan. Eläke voi olla karttunut merimieseläkelain tai jonkun muun työeläkelain piirissä. Eläke on myös voinut karttua muussa EU- tai ETA-maassa.

Osa-aikatyön ansiot on syytä määritellä huolellisesti, jotta eläkepäätös perustuu oikeisiin tietoihin. Jos ansiotulosi osa-aikaeläkkeen aikana muuttuvat olennaisesti (+/- 10 prosenttia), eläkkeesi lasketaan uudelleen.

Osa-aikaeläke muodostuu esimerkiksi näin:

Kokoaikatyön vakiintunut ansio 3 000 €
Osa-aikatyön ansio 1 550 €
Ansion alenema  1 450 €
Osa-aikaeläkkeen määrä on 50 prosenttia ansion alenemasta              725 €

725 euron osa-aikaeläkkeen saa, jos työeläkettä on osa-aikaeläkkeen alkamiseen mennessä karttunut vähintään 967 euroa (75 prosentin raja).