Skip Navigation Links
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Eläke
Kuntoutus
Työhyvinvointi
Vakuutus
Yleistä
Asunnot ja toimitilat
Työkyvyttömyyseläkkeen määrä 

Eläke muodostuu aikaisempien työsuhteiden perusteella karttuneista eläkkeistä ja tulevan ajan eläkkeestä. Eläkkeen tulevan ajan osuudella tarkoitetaan, että eläkettä karttuu myös eläketapahtumavuoden alusta vanhuuseläkeikään saakka.

Tämä tulevan ajan osuus lisätään eläkkeeseesi, jos sinulla työkyvyttömyyttä edeltävän 10 vuoden aikana on työeläkelakien piiriin kuuluvia ansioita vähintään 15.746,08 euroa (2011 tasossa). 

Tulevan ajan ansio lasketaan sinun työkyvyttömyyden alkamisvuotta edeltäneiden viiden vuoden ansioittesi keskiarvona. Mitä vähemmän viimeisen viiden vuoden aikana olet ansainnut, sitä pienemmäksi tulevan ajan osuus eläkkeessäsi muodostuu. Jos sinulla ei ole ansioita lainkaan, ei eläkkeeseen tule tulevan ajan osuutta lainkaan.

Eläkkeen vuotuinen karttumisprosentti tulevalta ajalta määräytyy sen mukaan, missä iässä eläketapahtuma on sattunut ja sovelletaanko eläkkeen myöntämisessä Merimieseläkelain erityisiä vai yleisiä karttumisprosentteja.

Nuorena työkyvyttömäksi tulleiden henkilöiden työkyvyttömyyseläkkeiden tason turvaamiseksi  työkyvyttömyyseläkkeisiin tehdään iän perusteella määräytyvä kertakorotus. Korotus tehdään sen kalenterivuoden alusta, johon mennessä työkyvyttömyyseläkkeen alkamisesta on kulunut viisi vuotta. Ensimmäisen kerran kertakorotus tehdään vuonna 2010. Kertakorotuksen suuruus riippuu henkilön iästä korotusvuoden alussa. Työkyvyttömyyseläkettä korotetaan 24−31-vuotiaiden henkilöiden kohdalla 25 %. Tämän jälkeen kertakorotuksen määrä pienenee 1,0 % jokaista ikävuotta kohden. Jos henkilö on korotusvuonna 55-vuotias, korotus on 1,0%.

Lue lisää:

Merimieseläkelain erityiset ja yleiset karttumisprosentit
Miten eläke karttuu tulevalta ajalta
Merimieseläke-esite (pdf)