Skip Navigation Links
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Eläke
Kuntoutus
Työhyvinvointi
Vakuutus
Yleistä
Asunnot ja toimitilat
Työttömyyseläke 

Syntymävuosi on 1949 tai aikaisempi

Sinua koskevat vanhat säännöt työttömyyseläkkeestä, jos syntymävuotesi on 1949 tai aikaisempi.  Jos olet työtön, ollut sitä jo pitkään ja ohittanut 60 vuoden virstanpylvään, sinulla on oikeus työttömyyseläkkeeseen aina 63 ikävuoteesi saakka. Jos työttömyyseläkkeen saantiehdot täyttyvät 62 ikävuoden jälkeen, työttömyyseläkkeen sijasta myönnetään vanhuuseläke. Työttömyyseläke alkaa seuraavan kuukauden alusta kun työttömyyspäivärahan enimmäisaika (500 päivää) on täyttynyt.

Lisäksi sinulta edellytetään, että

  • sinulla ei ole enää oikeutta työttömyyspäivärahaan.  Työttömyyskassa tai Kela antaa todistuksen siitä.
  • sinulle ei voida osoittaa sopivaa työtä. Työvoimaviranomainen antaa siitä todistuksen.
  • olet ollut työssä (=työeläkelakien piirissä) yhteensä 5 vuotta eläkkeen alkamista edeltäneen 15 vuoden aikana.

Syntymävuosi 1950 tai myöhempi

Jos olet syntynyt vuonna 1950 tai myöhemmin, sinulla ei ole oikeutta työttömyyseläkkeeseen. Sinulla on oikeus työttömyyspäivärahaan 500 päivän ajalta. Sinulle voidaan maksaa päivärahaa lisäpäivinä 65- vuotiaaksi asti. Lisäpäivien saamisen ehtona on, että sinä täytät 59 vuotta ennen kuin sinä olet saanut työttömyyspäivärahaa enimmäismäärän. Lisäksi sinulla pitää olla eläkevakuutettua työssäoloaikaa viimeisen 20 vuoden aikana vähintään 5 vuotta. Vaihtoehtoisesti voit jäädä vanhuuseläkkeelle jo 62-vuotiaana. Eläke on siihen mennessä karttunut eläke ilman varhennusvähennystä.

Merimieseläke-esite (pdf)