Leskeneläke edellyttää avioliittoa, joka on solmittu ennen kuin puoliso on täyttänyt 65 vuotta.
Jos sinulla on puolisosi kanssa yhteinen lapsi, sinulla on oikeus leskeneläkkeeseen omasta iästäsi tai lapsesi iästä riippumatta.
Jos sinulla ei ole puolisosi kanssa yhteistä lasta, sinun tulee leskeneläkettä saadaksesi olla vähintään 50-vuotias puolisosi kuollessa tai sinulle on täytynyt maksaa työkyvyttömyyseläkettä vähintään kolme vuotta ennen puolisosi kuolemaa. Lisäksi sinun on pitänyt olla alle 50-vuotias solmiessasi avioliiton ja avioliiton on täytynyt jatkua vähintään viisi vuotta ennen puolisosi kuolemaa.
Rekisteröidyn parisuhteen osapuoli voi saada perhe-eläkkeen samoin edellytyksin kuin aviopuoliso.
Ennen 1.7.1955 Syntyneet lesket
Jotta ennen heinäkuuta 1955 syntyneet naislesket eivät menettäisi saavuttamiaan etuja, on heidän leskeneläkkeen saamisehtoja lievennetty.
Perhe-eläkelain voimaan tullessa 1.7.1990 35 vuotta täyttänyt nainen saa leskeneläkkeen miehen kuollessa, jos avioliitto oli viiden vuoden sijasta kestänyt kolme vuotta ja puolisot olivat keskenään avioliitossa 1.7.1990.
Myös lain voimaan tullessa 35 vuotta täyttäneiden naimattomien naisten leskeneläkkeen saamisehtoja on helpotettu. Jos tällainen nainen solmii avioliiton lainmuutoksen voimaantulon jälkeen ja jää leskeksi alle 50-vuotiaana, hänellä on oikeus leskeneläkkeeseen, jos avioliitto miehen kuollessa oli jatkunut ainakin viisi vuotta.
Lesken ikää avioliiton solmimishetkellä koskeva lievennys koskee sekä nais- että miesleskillä.