Albatrossi-lehden logo

Apukokista intendentiksi - Stig Pernellin pitkä ura Viking Linella

Kun Stig Pernell astui ensimmäistä kertaa laivatöihin 11.6.1979, hän tuli kesätöihin apukokiksi M/S Viking 1:lle. 46 työvuotta myöhemmin hän jää eläkkeelle Viking Glorylta - laivalta, jonka suunnittelussa hän oli mukana. Pitkän uran
varrelle on mahtunut lähes kaikki Viking Linen laivat ja monenlaisia työtehtäviä.
Stig Pernell on työskennellyt lähes kaikilla linjoilla ja laivoilla, sekä Suomen että Ruotsin lipun alla. Työvuosia on kertynyt muun muassa, Viking 1:sen lisäksi, Viking 4:llä Sallylla, Mariellalla, Isabellalla, Gabriellalla, Cinderellalla Ruotsin lipun aikaan, Viking Gracella ja lopulta Viking Glorylla.

- Mariella oli jo toisentyyppinen alus kuin Sally - kehitys näkyi selvästi. Ja Viking Gloryssa kehitys jatkuu edelleen: matkustajille tarjotaan enemmän valinnanvaraa, elämyksiä ja mukavuutta kuin aiemmin.

Vuonna 2011 Pernell siirtyi takaisin Suomen lipun alle, ja viimeiset 18 vuotta hän on toiminut intendenttinä - tehtävässä, joka yhdistää vastuun, palvelun ja projektinhallinnan sekä tulosvastuun.

Projektit sytyttivät kipinän

Stig on aina ollut valmis tarttumaan uusiin projekteihin.
- Kun ilmaisee kiinnostuksensa ja on oma-aloitteinen, pääsee mukaan kehitystyöhön. Se on ollut minulle tärkeä tapa kehittyä ja pitää työ mielenkiintoisena."

Yksi merkittävimmistä projekteista oli Viking Glory. Pernell oli mukana aluksen konseptin suunnittelussa ja sen hakumatkalla Kiinan Xiamen Shipbuilding Industryn telakalta.

- Se oli noin kuusi viikkoa kestänyt merimatka Intian valtameren kautta Suezin kanavaan - kunnon merimiesseikkailu. Se oli ainutlaatuinen kokemus. Viking Glory oli hieno päätös uralle ja se oli yksi syistä siihen, että päätin jatkaa työelämässä myös alemman eläkeiän jälkeen.

Glory saapui Suomeen alkuvuodesta 2022, ja ensimmäinen liikennöintipäivä oli 1. maaliskuuta - samana päivänä, kun koronapandemian rajoituksia alettiin purkaa. Laiva täyttyi matkustajista, ja tunnelma oli poikkeuksellisen innostunut.

Laivatyö ja perhe-elämä tasapainossa

Vaikka merityö vie pois kotoa, Pernell kokee, että se mahdollisti yllättävän tasapainoisen perhe-elämän.

- Kun oli vapaalla, pystyi hoitamaan arjen asiat päivällä ja olemaan aidosti läsnä lasten kanssa iltaisin. Todennäköisesti sain olla lasten kanssa enemmän kuin jos olisin tehnyt tavallista toimistotyötä.

Laivatyön rytmi tarjosi perhe-elämään omanlaisensa järjestyksen - ja mahdollisuuden keskittyä kunnolla sekä työhön että kotiin vuorollaan.

Merenkulku muuttuu, mutta pysyy

Vuosikymmenten aikana laivamatkustaminen on muuttunut paljon. Aluksi laivat kuljettivat lähinnä tarvematkustajia. Myöhemmin risteilymatkustaminen ja konferenssit tulivat mukaan.

- Tarvematkustajien ja risteilyvieraiden yhdistelmä toimii hyvin. Ihmiset etsivät elämyksiä, ja laivoilla on yhä enemmän tekemistä ja viihtymisen mahdollisuuksia, Pernell sanoo.

Entä miten hän näkee merenkulun tulevaisuuden?

- Merenkulku tulee aina olemaan olemassa. Se muuttuu, mutta ei katoa. Täytyy kehittää uusia aluksia ja uusia tapoja houkutella matkustajia.

"Jos ala kiinnostaa - lähde kokeilemaan"

Eläkkeelle jääminen tuntuu Pernellistä luonnolliselta seuraavalta askeleelta. Hän aikoo nyt viettää aikaa perheen ja harrastusten parissa.

- Jos merenkulku vähääkään kiinnostaa, kannattaa lähteä kokeilemaan. Siitä näkee nopeasti, sopiiko tämä elämäntapa itselle. Minulle se on sopinut.

Uusimpia sisältöjä