Arjen teoilla on väliä - Kohti merenkulun reilumpaa työkulttuuria
Vuosina 2024-2025 toteutettu Reilu varustamokulttuuri -pilottihanke selvitti, miltä reiluus näyttää merenkulun arjessa ja miten sitä voidaan vahvistaa. Hankkeen käynnisti Merimieseläkekassa, ja pilottivarustamoina olivat ESL Shipping, OSM Ship Management ja Tallink Silja. Suomen Varustamot ry osallistui ohjausryhmätyöskentelyyn.
Hankkeessa kerättiin merenkulkijoiden kokemuksia reiluudesta kyselyllä ja haastatteluilla. Aluksilla järjestettiin työpajoja ja kokeiltiin konkreettisia toimintamalleja osana arjen työtä.
Arvojen pitää näkyä arjessa
ESL Shippingin Sea Personnel, Quality & Safety Director Mikko Rausti kertoo, että pilottiin mukaan lähtemisen taustalla oli halu varmistaa, että arvot eivät jää paperille:
– Haluamme, että yhtiön arvot näkyvät työntekijöiden arjessa. Reilu kulttuuri on meille menestystekijä, koska ihmiset ovat tärkein voimavaramme.
Pilotin kyselyssä ja haastatteluissa monet merenkulkijat kuvasivat työyhteisöjään pääosin reiluiksi. Kollegojen välinen tuki, luottamus toisten ammattitaitoon ja yhteishenki ovat merenkulun työkulttuurin vahvuuksia. Reiluuden kompastuskiviä ovat kokemukset suosimisesta ja sisäpiirien vaikutuksesta päätöksentekoon.
Reiluus ja työturvallisuus kulkevat käsi kädessä
Reiluuden vahvistaminen vaatii merenkulun toimijoiden yhteistyötä:
– Laivoja ja terästä ja tekniikkaa voimme ostaa rahalla, mutta hyvä työpaikkakulttuuri on jotain sellaista, joita meidän täytyy yhdessä rakentaa ja ylläpitää, Mikko Rausti kuvaa.
Reilu työkulttuuri on tärkeä osa merenkulun työturvallisuutta. OSM Ship Management Oy:n HR-päällikkö Auli Kurko näkee yhteyden selvästi:
– Reiluus luo työyhteisöön psykologista turvallisuutta. Jos psykologisesti turvallisessa työyhteisössä huomaa läheltä piti -tilanteita tai vääriä työskentelytapoja, ne uskalletaan tuoda ilmi. Puuttuminen ehkäisee työtapaturmia.
Jokainen on reiluudesta vastuussa
Reiluuden muistilista merenkulkijoille
- Puhu, myös silloin kun se tuntuu hankalalta. Reilu kulttuuri ei synny hiljaisuudesta. Ota asiat puheeksi suoraan mutta kunnioittavasti.
- Ota kaikki mukaan. Huomioi uudet työntekijät, sijaiset ja eri taustoista tulevat kollegat. Reiluus näkyy siinä, ketkä pääsevät mukaan keskusteluun.
- Muista jokaisen vastuu reiluudesta. Kysy itseltäsi: toiminko itse johdonmukaisesti ja tasapuolisesti? Reiluus ei ole vain esihenkilöiden vastuulla, se on jokaisen päivittäinen valinta.
- Puutu vääriin toimintatapoihin. Olipa kyse epäasiallisesta käytöksestä tai turvallisuusohjeiden vastaisesta toiminnasta, älä katso sivuun. Merenkulussa reiluus ja turvallisuus kulkevat käsi kädessä.
Näin vahvistat reilua kulttuuria omassa työyhteisössäsi
Reilu varustamokulttuuri -pilottihankkeessa kokeiltuja keinoja voi testata merenkulun tiimeissä:
- Näkökulmakierros päätöksenteossa: Kun tiimin työhön liittyviä päätöksiä tehdään, lisätkää palaveriin kierros, jossa jokainen pohtii päätöksen vaikutuksia omaan ja toisten työhön. Tämä lisää ymmärrystä läpinäkyvyyttä.
- Palauteperiodi: Voitte esimerkiksi valita rajatun ajanjakson, palauteperiodin, jolloin keskitytte tietoisesti palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen rakentavasti. Periodin lopuksi kootkaa havainnot ja opit yhteen.
- Yhteinen vapaa-aika: Yhteinen vapaa-ajan aktiviteetti vahvistaa luottamusta. Ideoikaa ohjelmaa yhdessä. Kun tunnemme toisemme ihmisinä, reilu yhteistyö sujuu paremmin myös paineen alla.


