Albatrossi-lehden logo

Merityönvälitys yhdistää merenkulkualan työnantajat ja työnhakijat

Merityönvälitys yhdistää merenkulkualan työnantajat ja työnhakijat. Tapasimme Turussa Merityönvälityksen johtavan asiantuntijan Ville Käldströmin ja kuulimme, millaisia hankkeita Merityönvälityksellä on parhaillaan käynnissä.

Merityönvälityksen nimi vaihtui vuoden 2025 alussa (aiemmin Merivälitys), kun työllisyyspalveluiden järjestäminen siirtyi valtiolta kunnille. Nimenmuutoksen myötä toiminta jatkuu osana Turun työllisyysaluetta, mutta Merityönvälityksen tehtävä pysyy samana: se tukee merenkulkualan työnantajia miehistön rekrytoinnissa ja välittää työnhakijoille alan työpaikkoja.

Kansainvälinen rekrytointitapahtuma S/S Borella

Merityönvälitys ja International House Turku olivat mukana International Maritime Day Turku -tapahtumassa, joka järjestettiin 26. syyskuuta 2025 S/S Bore -laivalla Turussa. Tapahtuma toi yhteen merenkulkualan työnantajat ja kansainväliset työnhakijat, ja sen tavoitteena oli edistää kohtaamisia alan yritysten ja uusien osaajien välillä. Tapahtumassa esiteltiin merenkulkualan monipuolisia uramahdollisuuksia sekä jaettiin tietoa tarvittavista taidoista ja pätevyyksistä. Osallistujat pääsivät tapaamaan alan työnantajia sekä saivat käytännön vinkkejä koulutus- ja työpolkujen rakentamiseen.

Suosittu Laivalle töihin -valmennus ohjaa uralle merille

Viisipäiväinen Laivalle töihin- työnhakuvalmennus on ollut jo usean vuoden ajan erittäin suosittu, ja se on auttanut monia löytämään tiensä merenkulkualalle. Valmennuksen aikana osallistujat kuulevat Merityönvälityksen asiantuntijoilta alan tehtävistä, vaatimuksista ja mahdollisuuksista. Lisäksi Spring Housen työnhakuvalmentaja opastaa työnhaun eri vaiheissa - CV:n ja hakemusten laatimisessa, oman osaamisen sanoittamisessa sekä urapolun suunnittelussa. Mukana on myös varustamoita, jotka kertovat avoimista työpaikoista ja tarjoavat yhteyksiä suoraan työnantajiin.

Uusi hanke avaa tien konemiehistöön

Uusin hanke, Työllisty merenkulkualan konemiehistöön, pilotoi uudenlaista tapaa rekrytoida ja kouluttaa osaajia merenkulkualalle. Koulutus yhdistää työvoimakoulutuksen ja oppisopimuksen vahvuudet, ja sen avulla pyritään vastaamaan alan kasvavaan työvoimatarpeeseen nopeasti ja joustavasti.

- Koulutus on suunnattu erityisesti ammatinvaihtajille, jotka haluavat siirtyä merenkulkualalle. Tavoitteena on tarjota mahdollisuus työttömille ja työttömyysuhan alaisille hakeutua uudelle uralle käytännönläheisen koulutuspolun kautta, kertoo Ville Käldström, Merityönvälityksen johtava asiantuntija.

Koulutuskokonaisuuden tavoitteena on kouluttaa uusia osaajia alan työmarkkinoille nopealla aikataululla. Oppisopimuksen kesto räätälöidään yksilöllisesti opiskelijan ja varustamon tarpeiden mukaan. Koulutuksen vähimmäistavoitteena on vahtimies, kone (STCW III/4) -pätevyyden saavuttaminen, joka antaa valmiudet työskennellä konemiehistön tehtävissä. Oppisopimusjaksoon sisältyy vähintään kahden kuukauden ohjattu harjoittelu aluksella.

Koulutukseen voi hakea työllisyysalueesta riippumatta, ja haastattelut järjestetään marraskuussa 2025. Niihin osallistuvat kahden eri oppisopimuspaikkoja tarjoavien varustamojen edustajat, sekä koulutusorganisaatiot Winnova Länsirannikon koulutus Oy ja Turun ammatti-instituutti yhdessä Merityönvälityksen kanssa.


Merenkulkija!

Tiesitkö, että voit tulla tapaamaan Merityönvälitystä ilman ajanvarausta keskiviikkoisin klo 13-15? Ilmoita ala-aulan vahtimestarille tulevasi käymään Merityönvälityksen vastaanotolla huoneessa 413.

Turun työllisyysalue
Merityönvälitys
Merityönvälityksessä asioidaan ensi sijassa puhelimitse ja sähköpostilla. Palvelumme on valtakunnallinen.

Yhteyshenkilö
Ville Käldström
p. 044 7965 015
www.tyomarkkinatori.fi
Henkilökohtainen asiointi aina aikavarauksella.

Osoite
Yliopistonkatu 27 A
20100 Turku

Uusimpia sisältöjä