Pitkäjänteisyys kantaa myös levottomilla markkinoilla
Kesä 2026 jää taloushistoriaan monella tavalla mielenkiintoisena ajanjaksona. Kansainvälisillä markkinoilla seurataan geopoliittisten jännitteiden keskellä keskuspankkien korkoratkaisuja, johon USA:ssa lisäväriä tuo uusi keskuspankin pääjohtaja. Teknologia-alan osakkeiden kurssiralli on kevään aikana ollut hengästyttävän voimakasta ja amerikkalaisten tekoäly-yhtiöiden tulevat ennätyssuuret osakeannit hallitsevat otsikoita. Uutisvirta on nopeaa ja markkinat reagoivat herkästi uusiin tietoihin.
Eläkevarojen hoitamisessa sijoitushorisontti on kuitenkin olennaisesti pidempi. Meidän tehtävämme ei ole ennustaa seuraavan viikon tai kuukauden markkinaliikkeitä, vaan huolehtia siitä, että eläkevarat tuottavat vakaasti vuosien ja vuosikymmenten aikana.
Heinäkuun alussa voimaan tuleva eläkejärjestelmän sijoitusuudistuksen ensimmäinen vaihe antaa eläkevakuuttajille mahdollisuuden kasvattaa likvidien osakesijoitusten osuutta. Seuraava vaihe tulee voimaan ensi vuoden vaihteessa ja viimeinen vaihe heinäkuussa 2027. Muutoksen tavoitteena on kasvattaa riskinottokykyä ja parantaa pitkän aikavälin tuotto-odotuksia ja vahvistaa eläkejärjestelmän kestävyyttä. Riskin kasvattamisen kolikon toinen puoli ovat lyhyen aikavälin voimakkaammat tuoton vaihtelut, joihin on myös syytä varautua.
Meillä uudistukseen on valmistauduttu huolellisesti. Merimieseläkekassan vakavaraisuus on erinomaisella tasolla, ja käytössämme on riittävästi likvidejä varoja sijoitusmuutosten toteuttamiseen hallitusti. Tämä antaa mahdollisuuden hyödyntää uudistuksen tarjoamia mahdollisuuksia ilman kiirettä tai pakkoa tehdä ratkaisuja epäedullisessa markkinatilanteessa.
Juuri nyt markkinaympäristö on monella tavalla hermostunut. Sijoittajat arvioivat talouskasvun näkymiä, korkokehitystä, sekä kohonneita yritysten arvostustasoja. Samalla markkinoilla nähdään myös erittäin suuria yksittäisiä tapahtumia, kuten tekoäly-yhtiöiden pörssilistautumisia absurdin korkeilla arvostustasoilla, jotka vertautuvat yli 25 vuoden takaiseen teknokuplaan.
Pitkäjänteisen eläkesijoittajan näkökulmasta tällaiset tilanteet eivät kuitenkaan muuta peruslähtökohtaa. Historiasta tiedämme, että osakemarkkinoiden parhaat tuotot syntyvät usein epävarmuuden keskellä, kun sijoituspäätökset tehdään suunnitelmallisesti eikä hetkellisten tunteiden ohjaamina.
Siksi lähestymme myös uutta sijoitusympäristöä rauhallisesti. Tavoitteena ei ole kasvattaa osakeriskiä hinnalla millä hyvänsä, vaan hyödyntää markkinatilannetta ja uudistuksen tarjoamaa liikkumavaraa pitkän aikavälin tavoitteet huomioiden.
Eläkevarojen hoitaminen on luottamustehtävä. Sen onnistuminen perustuu ennen kaikkea kurinalaiseen sijoitussuunnitelman toteutukseen, riittävään hajautukseen ja kykyyn katsoa markkinoiden päivittäisten otsikoiden yli.


