Ken voi purjeitta seilata, ilman öljyä ajaa?
Laivat kulkivat tuhansia vuosia tuulella. Sitten teollistumisen myötä keksittiin, että tavara kulkee konevoimalla nopeammin, ja fossiilisten polttoaineiden aika merenkulussa alkoi – kuten kiireenkin.
Öljy on muodostunut maan muinaisissa kerroksissa eloperäisestä aineksesta ja säilynyt siellä vuosimiljoonat. Se on ihanteellinen polttoaine, sen energiasisältö on suuri, sitä on helppo varastoida ja kuljettaa. Ei siis ihme, että näihin päiviin asti yli 90 prosenttia kaikesta liikenteen energiasta tulee öljystä. Merenkulussa öljy on edelleen kuningas, vielä pari vuotta sitten alle 0,1 % maailman merillä seilaavista laivoista käytti polttoaineenaan muuta kuin bunkkeria, eli raskasta polttoöljyä.
Meriliikenne tuottaa 3 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä – kasvihuonekaasuista, jotka ovat johtaneet ilmastonmuutokseen. Veneillessä Suomenlahdella tyynenä kesäpäivänä voi nähdä horisontin yläpuolella meriliikenteen pakokaasuista muodostuneen ruskean pilvimäisen rannun. Sen typpikuormitus on merkittävä osa kaikesta ilman mukana Itämereen tulevasta laskeumasta.
IMO on asettanut tavoitteekseen hiilipäästöttömän meriliikenteen vuoteen 2050 mennessä. Merenkulun öljynkulutus ja siten myös päästöt ovat vähentyneet merkittävästi laivojen teknisten parannusten myötä, mutta se tie on nyt kuljettu loppuun. On löydettävä muita polttoaineita.
Niitä onkin jo tarjolla. Nesteytetty maakaasu (LNG) on jo laajalti käytössä, joskaan sen käyttö ei osoittautunut niin hyväksi ratkaisuksi kuin alun perin ajateltiin. LNG:ssä olevaa metaania, joka on 80-kertaisesti hiilidioksidia pahempi kasvihuonekaasu, vapautuu pakokaasujen mukana. Tämä ”methane slip” havaittiin konkreettisesti Utön saarella olevalla ilmakehä- ja merihavaintoaseman kasvihuonekaasuja mittaavilla laitteilla. Datassa havaittiin säännöllisesti ”metaanipiikkejä”, jotka voitiin yhdistää juuri noina aikoina aseman ohi ajaneisiin LNG:llä kulkeviin aluksiin.
Öljyn ei tarvitse olla fossiilista. Bioöljyt ja biodieselit tehdään eloperäisestä aineksesta, pääasiassa jätteistä. Suuri osa käytössä olevista laivamoottoreista pystyy polttamaan biopolttoaineita vain vähäisin muutoksin. Hyvänä esimerkkinä tästä on Suomen kansallinen tutkimusalus Aranda, joka jo vuosia sitten ajoi useamman purjehduskauden käyttäen kotimaisista raaka-aineista Suomessa tehtyä bioöljyä ja biodieseliä.
Muita vaihtoehtoisia polttoaineita ovat metanoli ja ammoniakki, joiden päästöt ovat öljyjä merkittävästi pienemmät. Kummallakin polttoaineella kulkevia aluksia on tullut jo käyttöön 2020-luvulla, muun muassa saksalainen tutkimusalus R/V Uthörn, jonka käyttövoima on metanoli.
Vety on nyt paljon esillä liikenteen vaihtoehtoisena polttoaineena. Ollakseen täysin päästötöntä, energiaintensiivinen vetytalous vaatii päästöttömän energialähteen kuten tuuli- tai aurinkovoiman. Lisäksi vedyn pidempiaikainen varastointi on hankalaa, ja aluksilla se vaatii paljon tilaa. Vetytalousajatuksia on meilläkin kehitteillä, mutta on jo olemassa alue, jossa vetytalous on arkipäivää. Kalifornian osavaltio on Yhdysvaltojen suurin, ja koko maailman neljänneksi suurin talous. Siellä vetytalous perustuu runsaaseen aurinko- ja tuulivoimakapasiteettiin sekä valmiisiin jakeluverkostoihin. Kalifornia kärsii valtavista liikenteen päästöistä, ja sillä on kunnianhimoiset ilmastotavoitteet. Vetytalouteen investoidaankin massiivisesti. Siksi Scripps Institution of Oceanography San Diegossa onkin päättänyt rakentaa uuden tutkimusaluksensa käyttövoimaltaan vetyhybridiksi. Aluksen tutkimusmatkoista 75 % tapahtuu rannikon tuntumassa, ja kaikki nämä matkat voidaan tehdä vetyä polttoaineena käyttäen. Pidemmillä matkoilla voidaan tarvittaessa generaattoreita käyttää myös metanolilla.
Täysin uudenlainen alus on tietysti kallis. 150 miljoonan dollarin hinnasta Kalifornian osavaltio kattaa 35 miljoonaa dollaria. Suunnitelmat ovat valmiit, ja alus voitaisiin luovuttaa kahden vuoden päästä, mikäli tutkimusvihamielinen hallinto ei tyrmää koko hanketta.
Eikä sitä ilmaista tuultakaan kannata unohtaa. Nykyaikainen materiaali- ja suunnitteluteknologia mahdollistaa tehokkaat purjealukset. Toimiva konsepti, jos hiukan kiireestä tingitään.
Juha "Roope" Flinkman on meribiologi, tutkimussukeltaja ja kirjailija. Hänen työnsä ja harrastuksensa ovat vieneet hänet Itämeren syvyyksiin yli 40 vuoden ajan.
