Konkari astuu uuteen

HAASTATTELUHETKELLÄ Sanna Sonninen on työskennellyt virallisesti reilun kuukauden Traficomin merenkulkujohtajana. Vastuualue viranomaisorganisaatiolla on hengästyttävän laaja: merikartat, vesiväylät, alusturvallisuuteen liittyvät asiat, merenkulun ympäristöasiat, satamavaltiotoiminta, merenkulun tuet, miehistöpätevyydet, veneilyviranomaistehtävät ja niin edelleen.

– Olemme lupa-, rekisteri- ja valvontaviranomainen. Kun Traficomissa tehtävät ja toimet olivat hieman erillään, ne ovat nyt yhdistetty kokonaisuudeksi.

Kuulostaa vähän siltä, että 15 vuotta sitten lakkautettu Merenkulkulaitos on herätetty uudelleen henkiin? Sonninen myöntää, että monet saavat uudesta organisaatiosta sen kuvan. Merenkulun viranomaistehtäviä on kuitenkin 11 ministeriön hallinnonalalla ja 14 viranomaisen vastuulla.

– Haluan ajatella niin, että maailma on muuttunut, emmekä palaa takaisin vanhaan. Pikemminkin pohdimme, miten uusi organisaatiomme voi parhaimmalla mahdollisella tavalla huolehtia suomalaisesta merenkulusta. Erityisen tärkeää on, että merenkulun viranomaistehtäviä hoitavat viranomaiset tekevät tiivistä yhteistyötä ja yhdessä varmistamme, että asiakas ei ole eksyksissä viranomaisverkossa. Traficom ja Väylävirasto vastaavat suurimmasta osasta aiemmista Merenkulkulaitoksen tehtävistä.

Traficomin merenkulun organisaatio on liikennemuodoista suurin. Merenkulkusektorilla työskentelee tällä hetkellä noin 165 asiantuntijaa. Sonninen haluaa johtaa joukkojaan edestä.

– Ensisijainen ja tärkein tehtäväni on toimia esihenkilönä ja yhdessä päälliköiden ja henkilöstön kanssa rakentaa toimintaamme vastaamaan lähitulevaisuuden haasteisiin. Toivon, että henkilöstömme ja koko alan toimijat tuntevat ylpeyttä suomalaisesta merenkulusta. Henkilökohtaisesti toivon luonnollisesti, että olen uudessa roolissani luottamuksen arvoinen.

Sanna Sonninen luettelee useita tavoitteita uudelle organisaatiolle: entistä enemmän yhdessä toimiva, keskusteleva, vaikuttava, helposti lähestyttävä ja suomalaista merenkulkua ymmärtävä viranomainen.

– Meidän on tärkeää olla ennakoiva, luotettava, läpinäkyvä ja sitoutunut aikatauluihin. Työmme on vaikuttaa ja varmistaa, että äänemme kuuluu eri foorumeilla, esimerkiksi talvimerenkulun ja poikkeustilanteiden osalta.

Suomenlahdella on havaittu tämän vuoden huhtikuusta alkaen satelliittipaikannuksen häirintää. Loppukesällä ja alkusyksystä häirintä oli voimakasta, loka- ja marraskuu ovat olleet rauhallisempia. Häirinnän ei kuitenkaan odoteta loppuvan. Myös AIS-häirintää on havaittu. Sanna Sonninen korostaa perinteisten navigointimenetelmien osaamista tärkeimpänä varautumiskeinona häirintään, muttei halua maalata uhkakuvia.

– Meidän on varauduttava mahdollisiin erilaisiin häiriötilanteisiin ja niiden yhdistelmiin, kuten satelliittipaikannuksen häiriöihin, haastaviin jääolosuhteisiin, myrskytuuliin ja muihin meriliikenteeseen kohdistuviin häiriöihin, sillä niiden kokonaisvaikutukset voivat vaikuttaa turvallisuuteen. Arjen toimintojen on tällöin sujuttava mahdollisimman kitkattomasti ja haavoittuvuuden välttämiseksi tiedonsiirron, yhteistyön ja tiedon jakamisen on toimittava saumattomasti. Jokaisen tulisi tuntea omat aluksensa järjestelmät ja hallita vanhat merimiestaidot häiriötilanteissa, hän painottaa.

Tällä hetkellä vesillämme liikkuu myös paljon huolia aiheuttanutta varjolaivastoa, jotka ovat matkalla lastaamaan öljyä Venäjälle. Ne eivät pysähdy Suomen satamissa eivätkä välttämättä purjehdi edes IMO:n jäsenvaltion lipun alla.

– Meillä ei ole viranomaisvaltuuksia näihin aluksiin, mutta meidän tulee pystyä tiedottamaan myös näitä aluksia olosuhteista Suomenlahdella. Olisi tärkeää, että voisimme varoittaa kaikkia aluksia, myös varjolaivastoa esimerkiksi satelliittipaikannuksen häirinnästä ja siitä, miten tilanteeseen voi laivalla varautua.

Sanna Sonninen on ollut jo pitkään huolissaan suomalaisten merenkulkijoiden riittävyydestä ja painottaa, että ongelman ratkaisu edellyttää sen juurisyihin paneutumista.

– Tämä on yksi alamme suurimmista huolenaiheista ja samalla yksi vaikeimmin ratkaistavista. Nykyajan sukupolvi on tottunut olemaan lähellä muita ihmisiä, eikä merenkulkijan työ vastaa enää tätä odotusta. Tämä ei ole vain meidän ongelmamme, vaan koskee koko globaalia merenkulkua.

Hän nostaa esiin myös oppilaitokset, joissa taistellaan resurssien riittävyydestä.

– Miten varmistamme, että koulutus pysyy ajantasaisena ja niin kiinnostavana, etteivät opiskelijat keskeytä opintojaan? Uskon, että nykyinen työyhteisö ja toimintakulttuuri eivät enää ole kiinnostavia uusille sukupolville. Nuorten arvomaailma on muuttunut ja vaikka meistä vanhuksista asiat laivoilla ovat todella hyvin, eivät nuoret näe asiaa samalla tavoin. Jos meriala haluaa olla kiinnostava vaihtoehto nuorille, on meidän oltava valmiita muutokseen. Koulutuksen varmistaminen Suomessa on myös yhteiskunnallinen kysymys, Sonninen painottaa.

Esimerkkinä onnistuneesta kokeilusta Sonninen mainitsee intialaisen yrityksen, jonka toimintamalliin hän tutustui kansainvälisessä seminaarissa Tokiossa. Parissa intialaisessa aluksessa oli otettu käyttöön moderni organisaatiomalli, jossa perinteisestä päätöksenteosta huolimatta työyhteisö oli keskustelevampi ja yhdessä toimintakulttuuria rakentava. Aluksen päälliköt keräsivät jatkuvasti kehitysideoita ja palautetta kehittymisestä. Keskustelua käytiin avoimesti ja annettiin mahdollisuus jatkuvaan palautteeseen. Aluksiin rekrytoidun henkilöstön sukupuolijakauma oli myös tasainen.

– Työntekijöiden tyytyväisyys ja työssä viihtyminen nousivat näillä aluksilla merkittävästi. On kuitenkin muistettava, että jos maailman 60 000 laivasta vain muutamalla on tällainen toimintatapa, se ei edistä asiaa. Toisaalta kyseiset laivat ovat esimerkkejä siitä, että muutos on mahdollinen. Moni asia riippuu edelleen merityön johtamisesta. Vastuuta voidaan siirtää viranomaisille ja kritisoida juhlapuheiden viemistä käytäntöön, mutta tässä en usko IMO:n antaman kansainvälisen sääntelyn voimaan. Elinkeinon on määrätietoisesti kehitettävä työympäristöjä, jos se haluaa kilpailla nuoresta työvoimasta.

Merenkulkujohtaja Sanna Sonninen vaikuttaa olevan unelma-ammatissaan. Hän tuntee alan syvällisesti ja visioi entistä toimivampaa suomalaista merenkulkua. Meren äärellä oleminen on ollut hänelle aina luontaista.

– Olen syntyjään virolahtelainen ja elänyt lähes koko elämäni vajaan kilometrin päässä merenrannasta. Jacques Cousteau on innostanut minut alalle. Leikilläni sanon usein, että ehkä vähän Lemmenlaivakin, mutta kun menin ensimmäistä kertaa tankkeriin töihin, siellä haisi öljytuotteilta ja pumput huusivat. Siinä vaiheessa olin jo niin kiinnostunut alasta, ettei työympäristö tuntunut enää ollenkaan huonolta, hän nauraa.

Sonnista eivät työpaikkana ole koskaan kiinnostaneet risteilijät, vaan pikemminkin tankkerit ja rahtilaivat yleensä. Ja haastetta niissäkin on saanut mielellään olla.

– Työskentelin aikoinani viidessä eri tankkerissa Nesteellä. Haasteet olivat hyvästä – oli aina kiinnostavaa. Kolme laivoista oli kaasutankkereita ja usein kyydissä oli herkästi reagoivaa kemiallista ainetta, joka piti huomioida myös matkan aikana.

Merenkulkuun intohimoisesti suhtautuva Sonninen muistelee lämmöllä uraansa merillä: kokemuksia rasvatyynestä Suomenlahdesta, Koillisväylästä, Intian valtamerestä, New Yorkissa alusta moukaroineesta rankkasateesta ja salamaniskuista, auringon laskuista ja nousuista.

– Olen saanut kokea vuosien saatossa laivalla monenlaista; nähnyt jääkarhuja Koillisväylällä ja delfiinejä valtamerillä, seilannut jäävuorialueella, lipunut rahtialuksella Atlantilla valaan kanssa rintarinnan. Se kaikki on ollut valtavan hienoa ja olen onnellinen siitä, että olen saanut sen kokea. En kuitenkaan kaipaa takaisin merille vaan toivon, että minusta ja osaamisestani on nyt eniten hyötyä uudessa tehtävässäni.