Albatrossi-lehden logo

Oma eläkekassa tuntee merityön

Merimieseläkekassan perustehtävä on pysynyt samana vuosikymmenestä toiseen: merenkulkijoiden eläkkeistä on pidettävä huolta. Ympäröivä maailma sen sijaan muuttuu nopeasti. Hallituksen puheenjohtaja Mikko Staff näkee vahvan vakavaraisuuden ja merenkulun erityispiirteiden tuntemisen entistä tärkeämpinä, kun eläkejärjestelmä, sijoitusmarkkinat ja Itämeren turvallisuusympäristö ovat murroksessa.

Meri on ollut tärkeä osa Mikko Staffin elämää jo kauan ennen Merimieseläkekassaa. Hän varttui Luvian Niemenkylässä länsirannikolla merikapteeni-isän poikana ja pääsi tämän mukana laivareissuille Saksaan. Opiskeluvuosinaan Staff työskenteli kuutena kesänä Ruotsin-laivoilla. Sittemmin ura vei kansantaloustieteen opintojen ja STAKESin kautta sosiaali- ja terveysministeriöön, jossa Staff on toiminut talousjohtajana lähes kaksi vuosikymmentä. Yhteys merenkulkuun on kuitenkin säilynyt.

Staff aloitti Merimieseläkekassan hallituksen varapuheenjohtajana noin 15 vuotta sitten ja toimii nyt viidettä vuotta hallituksen puheenjohtajana.

– Hallituksen puheenjohtaja on vähän kuin joukkueen päävalmentaja, jos sellaista kielikuvaa voi käyttää. Tehtävä on vaativa, mutta ilman erinomaista hallitusta ja MEKin henkilöstöä homma ei toimisi.

Pitkä kokemus antaa Staffille näköalapaikan kahteen suuntaan: sekä suomalaiseen eläkejärjestelmään että merenkulkuun. Molemmissa tapahtuu nyt paljon.

Perustehtävä pysyy, maailma ympärillä muuttuu

Merimieseläkekassan ydintehtävä on Staffin mukaan selkeä.

– Ensisijainen tehtävä on huolehtia merenkulkijoiden lakisääteisestä eläketurvasta. Siihen liittyy olennaisesti sijoitustoiminnan hoitaminen, joka luo pohjan ja mahdollisuuden sille, että eläkkeet voidaan maksaa.

Ydintehtävä ei ole hänen mukaansa muuttunut niiden 15 vuoden aikana, joina hän on seurannut MEKin toimintaa hallituksesta käsin.

– Mutta maailma ympärillä on muuttunut tosi paljon. Nykyään se on paljon turbulentimpi kuin silloin 15 vuotta sitten, kun aloitin, hän sanoo.

Maailmanpoliittinen epävarmuus näkyy sekä sijoitusmarkkinoilla että merillä, ja erityisen konkreettisesti muutos tuntuu Itämerellä.

– Itämerelle on ilmaantunut monenlaisia riskejä, joita tuskin osattiin kuvitella vielä kymmenen vuotta sitten.

Muutos näkyy myös muissa kysymyksissä. Staff nostaa esiin tekoälyn käyttöönoton sekä vastuullisuuden kasvaneen merkityksen. Erityisesti vastuullisuus on noussut näkyväksi osaksi sijoitustoimintaa ja hallituksen työskentelyä.

– Kun puhutaan MEKistä, puhutaan oikeastaan kautta linjan vastuunkannosta. Kyse on vakuutettujen ja eläkeläisten varoista.

Oma toimija tuntee merenkulun 

Miksi merenkulkijoiden oma eläkelaitos on edelleen tarpeellinen?

Merityö poikkeaa monella tavalla maissa tehtävästä työstä. Siksi alan olosuhteiden, työurien ja erityispiirteiden tuntemisella on Staffin mielestä merkitystä myös eläketurvan järjestämisessä.

– Tällaisella omaleimaisella toimialalla on hyvä olla oma toimija, joka tuntee alan ja merityön erityispiirteet. Niiden huomioimiseen MEKillä on paljon paremmat eväät kuin jollakin isolla toimijalla.

Merenkulussa työ on monella tavalla vaativaa, ja siksi työkyvyn tukeminen on olennainen osa myös Merimieseläkekassan toimintaa. Työurien pidentämisestä keskustellaan koko eläkejärjestelmässä. Merenkulkijoiden kohdalla kysymys on erityisen konkreettinen: miten työkyky voidaan säilyttää ammatissa, jonka fyysiset, psyykkiset ja työaikoihin liittyvät vaatimukset voivat olla poikkeuksellisia?

– MEK edistää hienosti osaltaan työkyvyttömyysriskien vähentämiseen tähtäävää toimintaa ja tarjoaa merenkulkijoille palveluja, jotta alalla jaksettaisiin pidempään.

Staffille tämäkin palautuu samaan ajatukseen alan tuntemisesta. Kun toimija tuntee merenkulkijoiden työn, myös työkyvyn riskeihin voidaan tarttua toimialan omista lähtökohdista. Samalla hän suhtautuu yleisemminkin varauksellisesti ajatukseen siitä, että kaikki toiminta pitäisi keskittää mahdollisimman suuriin yksiköihin. Erikokoisilla toimijoilla on hänen mukaansa paikkansa.

– On hyvä, että on erikokoisia toimijoita. Silloin saadaan vertailukohtaa eikä laiteta kaikkia munia samaan koriin.

Sijoitusuudistus muuttaa pelikenttää

Hallituksen työskentelyssä on viime vuosina korostunut erityisesti Suomen eläkeuudistus ja siihen liittyvä sijoitusuudistus, joihin MEKissä on valmistauduttu etukäteen. Staffin mukaan uudistus lisää odotuksia eläkevarojen tuotoille, ja hän näkee sen sekä haasteena että mahdollisuutena.

– Yleisesti peräänkuulutetaan parempaa tuottoa sijoitetulle pääomalle, ja se koskee kaikkia eläkelaitoksia. Se merkitsee, että osakepainoa tullaan nostamaan.

Vahva vakavaraisuus antaa Staffin mukaan MEKille hyvät mahdollisuudet kantaa sijoitusriskiä.

– Erinomainen vakavaraisuus antaa meille hyvät eväät olla myös jatkossa tuottavin eläketoimija, kuten olemme pitkällä aikavälillä olleet.

Yksi näkyvimmistä sijoitustoimintaan liittyvistä muutoksista on ollut MEKin kiinteistösijoitusten uudelleenjärjestely. Samalla sijoitusten likviditeettiä eli mahdollisuutta muuttaa sijoituksia tarvittaessa nopeasti rahaksi on parannettu. Staff pitää molempia merkittävinä viime vuosien onnistumisina.

Tulevaisuudessa sijoittamisen rima voi nousta vielä korkeammalle.

Jos kaikki eläkelaitokset kasvattavat osakesijoituksiaan, kilpailu hyvästä tuotosta kiristyy. MEKissä tavoitteena on Staffin mukaan säilyttää vahva pitkän aikavälin sijoitustulos myös muuttuvassa tilanteessa.

– Kun tavoittelemme muita parempaa tuottoa, erottautuminen voi tulevaisuudessa olla aiempaa vaikeampaa.

Katse suomalaisen merenkulun tulevaisuuteen

Maailmanpolitiikan ja talouden suurimpiin liikkeisiin MEKillä ei ole valtaa vaikuttaa, mutta niiden seuraukset näkyvät myös eläkekassan tulevaisuudessa.

– Merenkulun kannalta Itämeren tilanne ja globaalit tapahtumat vaikuttavat väistämättä. Ne ovat asioita, joihin MEK tai sen hallitus ei juuri pysty vaikuttamaan. Meille on tärkeää, että suomalainen merenkulku säilyy ja että meillä on Suomen lipun alla toimivia laivoja, suomalaisia varustamoita ja suomalaisia merimiehiä.

MEKissä valmistellaan parhaillaan strategiaa tuleville vuosille. Staff ei halua ennakoida sen sisältöä liikaa, mutta yhtä nykyisen strategian kiteytystä, MEKin slogania, hän ei muuttaisi: ”turvaa elämän aallokossa”.

– Minusta se kuvaa erinomaisesti MEKin roolia ja kiteyttää koko tarkoituksen. Organisaatioissa tehdään joskus strategioita, jotka tuntuvat vähän päälle liimatuilta, mutta tässä on osuttu naulan kantaan.

Meri kulkee mukana

Kun Staffia pyytää katsomaan vielä kauemmas tulevaisuuteen, vastaus palaa suomalaisen merenkulun säilymiseen.

– Toivon, että suomalainen merenkulku on voimissaan ja suomalaisilla merenkulkijoilla on oma, ketterä ja osaava eläkekassa, jonka vakavaraisuus on erinomainen myös silloin.

Lapsena Luvialla Staff muistaa kuulleensa usein vanhaa Meren aalloilla -laulua. Silloin kappale tuntui hänestä lähinnä huvittavalta, mutta vuosien myötä suhde on muuttunut.

– Sen kertosäe kiteyttää ainakin osaksi munkin suhdettani mereen. Mä pidin sitä ihan naurettavana biisinä, kun olin pieni, mutta ehkä tämä on nostalgiaa, Staff naurahtaa.

”Siksi merta, merta mä ain rakastan, sen sielusta lohdun mä saan.

Aallon loisketta kuulla mä ain halajan, ja taas olen onnekas vaan.”

Uusimpia sisältöjä