Albatrossi-lehden logo

Vakaa kurssi muuttuvassa maailmassa

Hormuzinsalmen epävarma tilanne on jatkunut, ja polttoaineiden korkeat hinnat lisäävät inflaatioriskejä. 

Pitkät korot ovatkin nousseet korkeimmille tasoilleen vuosikymmeniin, mikä kasvattaa valtioiden menoja, ja vaikeuttaa osaltaan mm. tekoälyinvestointien rahoitusta. Epävarmuuksista huolimatta osakemarkkinoiden kehitys on ollut vahvaa, mutta yhä useampi varoittelee syklin päättymisestä, vaikka yleinen tuloskehitys on ollut vahvaa.

Eläkejärjestelmässä maksetaan eläkkeitä ulos enemmän kuin saadaan maksutuloa. Normaalioloissa sijoitustuotot kattavat tätä erotusta, ja sijoitusuudistus kasvattaa osakepainon nostamisen kautta pitkän aikavälin tuottoja vähentäen painetta eläkemaksujen korotuksille. Sijoitusuudistuksen ensimmäisen vaiheen myötä vakavaraisuusasemamme kohosi 2,6:n tasolta heinäkuussa peräti 3,5:en, kun vakavaraisuuskehikon pääomavaateet alenivat erityisesti osakesijoitusten osalta. Osakepainomme oli kesäkuun lopussa historiallisesti yli 65 %. Listattujen osakkeiden alkuvuoden 15,6 prosentin tuotto
(12 kk 30,6 %), mikä oli selvästi korkeampi kuin työeläkeyhtiöillä, kohotti koko salkun sijoitustuoton 7,3 prosenttiin (työeläkeyhtiöt km. 5,6 %). Sijoitusuudistuksen myötä osakesijoitusten rooli on keskeinen, ja tekemisen painopiste on vahvasti niissä, hyödyntäen mm. tekoälyä.

Siirrämme dataamme asteittain ja hallitusti julkipilveen, koska se parantaa tietoturvaamme. Lisäämme myös jatkuvasti tekoälyn käyttöä erityisesti sijoituksissa, vakuutustekniikassa, taloudessa ja viestinnässä. Suurin riski ja kynnys on tietosuojariskejä sisältävän asiakasdatan osalta. Olemme rakentaneet tietolammikon, jossa ei ole arkaluonteista informaatiota, ja olemme sen avulla kehittäneet asiakasraportointiamme.

Kiitos kaikille strategiakyselyymme vastanneille. Siinä nousivat vahvasti esiin työkyky, työhyvinvointi ja työurien tukeminen. Olemmekin jatkaneet työkyvyttömyysriskin pienentämiseen tähtääviä toimia tarjoamalla uusia työkaluja asiakkaillemme. Laitamme itseämmekin likoon, ja osallistumme mm. HeiaHeian hyvinvointihaasteeseen yhdessä asiakkaidemme kanssa. Tiivis yhteistyö ja vuoropuhelu varustamojen kanssa sekä merenkulkijoiden monipuoliset palvelut ovat asiakastyömme ytimessä. Näistä lähtökohdista valmistelemme uusia työkaluja ja valmennuksia merenkulun ja merenkulkijoiden eduksi.

Toinen, viime vuosien tapahtumien myötä ymmärrettävästi esiin noussut teema on riskien hallinta, minkä osalta jatkamme varautumista mm. kyberhyökkäyksiin, merenkulun häiriöihin, sijoitusriskeihin ja eläkkeiden rahoitusriskeihin. Kerromme päivitetystä strategiasta myöhemmin tarkemmin, mutta vaikuttaa siltä, että laiva on oikealla kurssilla, eikä vaadi suurempia suunnan muutoksia.

Uusimpia sisältöjä