Kohta satavuotias Meriliitto – Sjöfartsförbundet ry perustettiin 1920-luvulla kokoamaan kansalaisliikettä nuoren itsenäisen Suomen sotalaivaston rakentamista varren. Erityisen impulssin tähän antoi traaginen S 2 torpedoveneen haaksirikko. Eduskunta säätikin erityisen Laivastolain ja rakenteille saatiin panssarilaivat Väinämöinen ja Ilmarinen, sukellusveneet Vetehinen, Vesihiisi, Iku-Turso ja Saukko ja hankittiin koululaivaksi Suomen Joutsen, jonka legendaarisilla kahdeksalla valtameripurjehduksella koulutettiin nuoren laivastomme kaaderit ja vietiin Suomen lippua ja osaamistamme maailmalle.

Sotien jälkeen silloinen Laivastoliitto vaihtoi nimensä Meriliitoksi ja ryhtyi ajamaan kauppalaivaston jälleenrakennusta ja kansalaisten tietoisuutta Suomen riippuvuutta meriyhteyksistä ja merenkulusta. Osaksi tätä toimintaa otettiin myös aktiivinen nuorisotyö ja purjehdusleirit, joiden avulla nuorten kiinnostusta mereen ja merellisiin ammatteihin haluttiin herätellä. 1960-luvulle tultaessa nuorisopurjehduksia järjestettiin jo säännöllisesti purjehtivia poikaleirejä varten vuokratuilla aluksilla. Innostus ja kysyntä oli korkealla.

Kohti omaa alusta

Maamme varustamot yhdessä telakoiden kanssa näkivät oman purjekoululaivan välttämättömäksi, erityisesti innostavana mahdollisuutena luotsata nuorisoa kohti merellisiä ammatteja. Ajatus konkretisoitui nopeasti ja viisikymmentä vuotta sitten, kun syyskuun 6. päivänä 1973 upouudelle MS Aallottarelle kokoontui 43 merenkulun, telakkateollisuuden, kaupunkien, valtiovallan ja talouselämän edustajaa allekirjoittamaan Suomen Purjelaivasäätiön säädekirjaa ja merkitsemään osuuttaan peruspääomasta.

Lisää pontta saatiin FÅA:n (Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön) toimitusjohtaja Lars Langenskiöldin 60-vuotispäivänään keräämien varojen lahjoituksesta säätiölle. Tunnetulta laivasuunnittelijalta dipl. ins. Jarl Lindblomilta tilattiin tavoitellun aluksen suunnittelu.  Uppoumaltaan 120 tonnin aluksen teräkset lupasi toimittaa Rautaruukki, rungon rakentaa Wärtsilä, sisustuksen Rauma-Repola ja takilan ja  moottorit hankkia Valmet, kun Strömberg olisi tehnyt sähkötyöt. Alkanut laskusuhdanne ei kuitenkaan mahdollistanut riittäviä taloudellisia sitoutumisia ja hanke raukesi.

Uusi vaihe käynnistyi kun SKOP ilmoitti, että maailman ympäri juuri purjehtinut Skopbank of Finland olisi kesällä 1983 maksutta käytettävissä nuorisopurjehduksiin. Kesästä 1984 alkaen Purjelaivasäätiö löysi järjestelyn, jolla haruskuunari Lokki saatiin nuorisopurjehdusten käyttöön.

Kuunari Helena syntyy

Kokemukset Lokista nuorisoaluksena olivat kaikin puolin myönteisiä. Sen avulla saatiin organisoitua vapaaehtoisten toiminta selkeälle pohjalle ja lähetettyä alus ensimmäistä kertaa nuorisopurjehduksille Karibialle ja Islantiin v. 1989. Myös Tall Ships Race Suomessa 1988 ja purjekoulualusten saama suuri julkisuus antoivat vauhtia uuteen yritykseen omasta kuunarista. Uudisrakennksen omistus saatiin varmistettua kauppalaivana laivanisännistöyhtiömuotoon, jossa merkittävimmät varustamot, telakat ja muu talouselämä sitoutui omistus- ja käyttöosuuteen 12 vuodeksi. Merkittävimmiksi omistajiksi ja tukijoiksi tulivat Effoa ja Finncarriers, KOP, Neste Shipping, Nielsen Shipping, Rauma Yards ja Wire-Invest (Wihuri), Containerships, Kvaerner Masa-Yards, Navicon ja Niklashipping. Kukin otti vastatakseen sovitun osuuden investoinnista ja saman prosenttisosuuden määräisistä operointipäivistä kunnes 80 % rakennuskustannuksista vastannut investointiluotto olisi takaisinmaksettu.

Kuunari Helenan suunnitelman esikuva oli kuunari Val de Marne, jonka oli suunnitellut ranskalainen Guy Ribadeau Dumas. Hän modifioi konseptin vastaamaan suomalaisten käyttötarpeita. Aluksen rakensi ja toimitti sovitusti vuoden 1992 Tall Ship Raceen osallistumiseen Uudenkaupungin telakka. Kummiksi lupautui Tasavallan presidentin puoliso Tellervo Koivisto. Helenan uppouma on 110 tonnia, pituus 38,7 metriä, purjepinta-ala yli 1100 m² ja sillä on 24 oppilaspaikkaa.

Mukaan lähteneet yritykset olivat motivoituneita ja sitoutuneita kehittämään säätiön nuorisotyötä. Osa käytti alusta myös yritysasiakkaille, jotkut jopa Karibian purjehduksilla, osa motivoimaan omaa henkilöstöään ja kaikki innostuneesti yleisesti nuorison saamiseksi merille ja oppimaan vastuun kantoa. Osoittautui varsin pian, että merikärpäsen purema oli monella nuorella johtanut hakeutumisiin merellisiin ammatteihin, niin kuin säätiön alkuperäisissä tavoitteissa oli oletettukin. 

Helena on ollut kovassa ympärivuotisessa käytössä. Se on toteuttanut jo kaksi kertaa Suomen Joutsenen jäljillä reittikierrokset ja kolmatta suunnitellaan. Ikääntymisen johdosta alus peruskorjattiin täydellisesti vuonna 2011.

Tälle vuosituhannelle tultaessa säätiön onnistui hankkia omakseen Whitbread-maailmanympäripurjehdusten konkari, ensimmäinen Swan 65 Vahine, 20-metrinen Sparkman & Stevensin suunnittelema ketsi. Sillä on 10 oppilaspaikkaa.

Uskomattominta on se vapaaehtoisten koulutustyö, jota neljän hengen päällystö ja miehistö on vuosien ajan toteuttanut aluksilla.  Jo noin 25 000 nuorta on näillä aluksilla päässyt merien kiehtovaan maailmaan, kokemaan luonnon voimia ja avartamaan maailmankuvaansa sekä samalla oppimaan merenkulun käytäntöjä ja vastuun kantoa pienessä ryhmässä.

Taloudellista tukea tarvitaan – onko nuorisopurjehdusten alkuperäinen tarkoitus unohtunut nykyiseltä meriklusterilta?

Korona-pandemia pani Purjelaivasäätiön koville, kun aluksia ei voitu lainkaan käyttää. Vahine joudutaan velkojen keventämiseksi mahdollisesti myymään. Sponsoreitakaan ei näytä nykymaailmassa nuorisotyölle helposti löytyä. Kiitokset on annettava Merimieseläkekassalle, joka on hiljattain liittynyt aktiivisiin tukijoihin.

Suomen merenkulku ja meriteollisuus ovat huutavassa henkilöstöpulassa. Ne olivat nyt 50 vuotta menestyksekkäästi toimivan Suomen Purjelaivasäätiön (Sail Training Association of Finland, STAF) alkuperäiset perustajat. Silloin oli halua panostaa ja motiivina oli nimenomaan nuorison rekrytointi. Tänään yksikään merenkulun tai meriteollisuuden yritys ei enää aktiivisesti ole halunnut tukea tätä merkittävää rekrytointiväylää. Olisikohan merellisen nuorisotyön uudelleenarvioinnin paikka? Merivoimatkin kouluttavat kadettejaan tänään ulkomaisilla purjelaivoilla.

Teksti: Mikko Niini, merenkulkuneuvos, 30 vuotta mukana Suomen Purjelaivasäätiössä