Uutisarkisto

Showing 5 results

Maarianhaminassa, osoitteessa Doppingvägen, sijaitseva asunto-osakeyhtiö BostadsAb Skonerten on myynyt heinäkuussa 2024 tulipalossa tuhoutuneen kiinteistön ja kiinteistöön liittyvän tonttiosuuden 2.12.2024 ahvenanmaalaiselle rakennusyhtiö Allbygg Ab:lle.

Reilu varustamokulttuuri –pilottiprojekti on Merimieseläkekassan ja Suomen Varustamojen käynnistämä hanke, jossa asiantuntijana toimii CoHumans Oy. Vastaa kyselyyn ja ole mukana vahvistamassa merenkulun työyhteisöjen reiluutta!

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut työeläkeindeksiluvut ensi vuodelle. Työeläkeindeksi nousee noin 1,3 prosenttia vuoteen 2024 verrattuna. Työeläkkeiden indeksiluku on 3077. Indeksiluvulla tarkistetaan maksussa olevat työeläkkeet.

Merimieseläkekassa osallistuu Maritime Fair 2024 -messuille Aboa Maressa. Tule tapaamaan meitä pisteellemme, kysymään eläkeasioista ja kokeilemaan onneasi onnenpyörässä.

Merenkulun johtamis- ja vuorovaikutustaitojen tilannekuvaa selvitettiin tutkimuksessa 2019. Tulosten perusteella käynnistettiin merenkulun johtamisvalmennus (LOBAS). Nyt haluamme kartoittaa merenkulun johtamisen nykytilannetta.